Syvähaku
Rewards
Svenska
|
English
Haku
Copilot
Kuvat
Videot
Kartat
Uutiset
Ostokset
Näytä lisää
Lennot
Matkailu
Hotellit
Oma Bing
Muistikirja
Suosituimmat uutiset
Urheilu
Suomi
Maailma
Viihde
Talous
Elämäntapa
Suosituimmat uutiset
Palvelun tarjoaa Microsoft Start
Kansainvälinen yhteisö tuomitsi Georgian ulkomaista vaikuttamista koskevan lain
AFPKansainvälinen yhteisö arvosteli keskiviikkona Georgiaa kiistellyn, ulkomaista vaikuttamista koskevan lain hyväksymisestä.EU ja sotilasliitto Nato kehottivat Georgiaa perääntymään lain
Suomen bruttokansantuote kasvoi tammi–maaliskuussa loppuvuodesta – "Niin hyviä uutisia, että tohdinko uskoa!"
Kaisu SuopankiSuomen kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosenttia loka-joulukuusta, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.Luvut villitsivät
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan jo lauantaina
Työministeri Arto Satosen (kok.) mukaan kiistellyt lakkolait ovat tulossa voimaan jo tämän viikon lauantaina. Satonen kertoo Kauppalehden haastattelussa, että lakimuutosten on tarkoitus olla
TEM: Maahanmuutto pitää yllä Suomen työllisyyttä
Tuomas SavonenSuomen työikäisen väestön työllisyysaste laskee tänä vuonna 0,6 prosenttiyksikköä 73,0 prosenttiin, arvioi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) työmarkkinaennusteessaan.Työllisyysasteen
Juko ry: THL:n muutosneuvottelut päättyivät, 93 irtisanotaan
Tuomas SavonenTerveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) irtisanoo 93 henkilöä mittavien muutosneuvottelujen päätteeksi. Kaikkiaan THL:n henkilöstömäärä vähenee noin 180 henkilöllä, kun vähennyksiä
Orpo: Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia
Nina TörnuddTukholmassa tavanneet viiden Pohjoismaan pääministerit ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz kehottavat yhdessä EU:ta ja muita länsimaita kasvattamaan nopeasti tukeaan sodassa ahtaalle
TVO: Olkiluodon kolmosreaktorin vuosihuollon päättyminen lykkääntyy keskiviikkoon
Olkiluodon kolmosreaktorin vuosihuollon päättyminen lykkääntyy keskiviikkoon, kertoo Teollisuuden Voima (TVO) pikaviestipalvelu X:ssä.TVO:n mukaan yhden päivän viive johtuu laitoksen ylösajossa
HS: Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen kannatus jatkokaudelle vähäistä omien parissa
Helsingin pormestari Juhana Vartiaista (kok.) kannattaa jatkokaudelle vain pieni osa kokoomuksen kaupunginvaltuustoryhmästä, käy ilmi Helsingin Sanomien valtuutetuille tekemästä kyselystä.
Helsingin kaupunki: Tietomurron tekijä on saanut haltuunsa salassa pidettävää tietoa – Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan tapaus erittäin vakava
Heli LaakkonenHelsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneen tietomurron tekijä on saanut haltuunsa salassa pidettävää ja arkaluonteista tietoa, kertoo kaupunki.Näitä ovat
Indonesian tulvien kuolonuhrimäärä nousi 50 ihmiseen
AFPIndonesian Sumatralla viikonloppuna tapahtuneiden syöksytulvien ja kivivyöryjen kuolonuhrimäärä on paikallisten viranomaisten mukaan noussut. Kuolleita on viimeisimpien tietojen mukaan 50 ja
Lähes kahden miljoonan suomalaisen pitää tarkistaa veroilmoitus viimeistään tänään – muutokset syytä tehdä Omaveron kautta
Lähes kahden miljoonan suomalaisen pitää muistaa tarkistaa ja tarvittaessa täydentää esitäytettyä veroilmoitusta viimeistään tänään.Osalla määräpäivä muutoksien tekemiselle oli jo aiemmin, osalla
Zelenskyi peruu kaikki lähiaikojen ulkomaanmatkansa – Venäjä väittää vallanneensa taas uusia kyliä Harkovassa
AFPUkrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi peruu kaikki lähiaikojen ulkomaanmatkansa. Asiasta kertoo Zelenskyin edustaja sosiaalisessa mediassa.Edustajan mukaan vierailuille etsitään uudet
Sinulle
Autotoday
6 h
Moottori: Moni dieselautoilija voi ajaa laittomalla autolla
Voice.fi
3 h
Uudet Vain elämää -artistit julki - katso ketkä kaikki ovat mukana
NHL Suomi
8 h
Liigan nuori maalipyssy sai 2,775 miljoonan dollarin NHL-sopimuksen
STT
4 h
Putin ylisti Kiinan rauhansuunnitelmaa Ukrainan sotaan
Instafamosos
22 h
Italian Camila Giorgin väitetyn pakenemisen syy on paljastunut sanomalehden kautta
Uusi Suomi
4 h
Suomen uudet luvut riemastuttavat: ”Taantuma on ohi!”
Autotoday
5 h
Sähköpyörien liikennevakuuttaminen kirjattiin lakiin
Sport Content
15 h
Bayern Münchenin ehdotus tyrmättiin – Valioliiga-seuralta posketon vaatimus
Kiekkofani.com
12 h
NHL:n mestarisuosikin kapteeni tyytyväisenä – ”Tällä kertaa se riitti voittoon…”
STT
2 h
Ukrainan joukot vetäytyivät rajakylistä Harkovan alueella
Soundi
5 h
”Albumia on luonnehdittu raskaimmaksi Nightwish-teokseksi” – Tuomas Holopainen kertoo, millainen levy on tuleva Yesterwynde
Voice.fi
55 min
Useat huolissaan taloyhtiönsä kunnosta - erityisesti yhden vuosikymmenen talojen remontteja lykätään
SuomiF1.com
3 h
Valtteri Bottaksen vaihtoehdot vähenevät – Williams julkisti kuljettajansa monivuotisen jatkopahvin
Sport Content
14 h
Barcelona juonii yllätyskaappausta Liverpoolista
Uusi Suomi
4 h
Reserviläiset käyttöön itärajalla? Hallitus aikoo uusia lain – ”Rajajoukot” vastaus hybridioperaatioihin
STT
9 h
Nordean pankkipalveluissa tekninen häiriö yön aikana – pankkipalvelut toimivat Nordean mukaan jälleen normaalisti
Nosteessa Bingissä
Purra: Perussuomalaiset jää EU-parlamentissa nykyiseen ryhmään, vaikka Unkarin Orbanin puolue liittyisi siihen
Patrushevin uusi tehtävä selvisi: nimitettiin Putinin neuvonantajaksi
Robottibussi kuljettaa pian matkustajia Tampereella Lintuhytistä Hervantajärvelle ilman turvakuljettajaa
Liigan nuori maalipyssy sai 2,775 miljoonan dollarin NHL-sopimuksen
Bild: Avainpelaaja jättämässä Bayer Leverkusenin kesällä
Uudet Vain elämää -artistit julki - katso ketkä kaikki ovat mukana
Useat huolissaan taloyhtiönsä kunnosta - erityisesti yhden vuosikymmenen talojen remontteja lykätään
Asiantuntija arvioi: Max Verstappen lähtee ja korvaaja on jo päätetty
Reserviläiset käyttöön itärajalla? Hallitus aikoo uusia lain – ”Rajajoukot” vastaus hybridioperaatioihin
Konsta Helenius jälleen ulos kokoonpanosta – Leijonien ykkösketju meni taas uusiksi
Raju huhu F1-guru Adrian Neweysta tyrmätään
IL: Leijonien ykkösketju muuttui, Konsta Helenius ei mahdu
Valtteri Bottaksen vaihtoehdot vähenevät – Williams julkisti kuljettajansa monivuotisen jatkopahvin
Toiminta jääkiekon MM-kisoissa pöyristytti – Viaplayn selostaja kiehui: "Aivan naurettavaa pelleilyä"
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
Real Madridin kiinnostus herännyt – haluaa tähtipelaajan Liverpoolista
Mestis-seura rysäytti kovat hankinnat: Haaviin A:n SM:n historian paras pistemies sekä Liiga-puolustaja
Ilves astui esiin – kohta mennään: "Loistojuttu, että saatiin tämä maaliin"
Italian Camila Giorgin väitetyn pakenemisen syy on paljastunut sanomalehden kautta
Taas meni uusiksi – tältä näyttää Leijonien uusi ykkösketju
Kirkolliskokous pohtii, onko kirkko valmis "kahden henkilön" väliseen avioliittoon – päätökset jäämässä myöhempään
Mick Schmacherille märkä rätti kasvoille - F1-tallilta tyly ilmoitus
Näyttelijät, jotka kuolivat ennen kuin ehtivät nähdä viimeiset elokuvansa
NHL-asiantuntijalta todella raju väite Roope Hintzistä
Tappara naarasi kovan vahvistuksen pakistoonsa: ”Erinomaisia otteita maaotteluissa”
Lisää uutisia
Ei enempää uutisia
Palaute